torstai 22. lokakuuta 2009

Pitkästä aikaa.

Kesä vierähti ja syksy siinä sivussa. Tekemistä on riittänyt niin töiden, kodin ja harrastusten parissa niin paljon, ettei aikaa tälle projektille ole olevinaan löytynyt.

Mutta asiaan.

Havahduin tänään hommafoorumilla Juha Mäki-Ketelän uuteen adressikampanjaan. Mies, joka masinoi 30.000 nimeä ulkomaalaislakia vastaan, on jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän oli saanut vihiä asiasta, jonka luulisi koskettavan jokaista suomalaista.

Viisaat päättäjämme ovat jälleen antamassa Suomea pois pala kerrallaan. Kansalaisuuslakia ollaan "parantamassa" siten, että ulkomaalaisen on helpompi saada Suomen kansalaisuus. Kielitaitovaatimuksia ja maassaoloaikaa ollaan laskemassa ja em. asioiden lisäksi aiotaan selvittää myös "muut keskeiset muutostarpeet". Ehkä pitäisi vinkata päättäjiä, että kansalaisuuslaista voisi samoin tein tehdä niin helppo, että kansalaisuuden saa, jos vain vaivautuu hakemaan sitä. Tällöin saataisiin Suomeen eksponentiaalisesti lisää monikulttuuria ja voimavaroja huutavaan työvoimapulaan. Voisihan kansalainen tuoda mukanaan koko sukunsa ja perheensä, jotka automaattisesti saisivat myös kansalaisuuden.

Suomeen siis halutaan luoda kieli- ja kirjoitustaidoton vähemmistö, joka omistaa passin ja nauttii kansalaisille kuuluvista sosiaalietuuksista. Vähemmistö, joka ei kansalaisuuden avullakaan kentis koskaan tule integroitumaan osaksi valtaväestöä.

Arkadianmäen vesijohtovedessä on pakko olla jotain vialla, sillä en millään keksi järkeviä perusteluja näille viimeaikaisille älyttömyyksille. Jopa hallitusohjelmassa lukee, että Suomi kuuluu kaikille. Olen toista mieltä. Suomi kuuluu suomalaisille.

Tässä taloustilanteessa, jossa velkaa otetaan 13mrd vuodessa, työpaikkoja ei saada säilymään, vienti ei vedä ja seuraava notkahdus on kulman takana, ei pitäisi ainakaan helpottaa kansalaisuuden saamista sellaisen ryhmän osalta, jolla ei yksinkertaisesti voi olla minkäänlaisia mahdollisuuksia nopeaan työllistymiseen. Sen osoittavat jo tilastot. Fakta, jota ei monikulttuurin hengessä ja poliittisen korrektiuden nimessä voida lausua ääneen.

Mikäli tämä lakimuutos menee läpi ja tekee kansalaisuuden saamisesta naurettavan helppoa, on odotettavissa sosiaaliperäisen maahamuuton hyökyaalto. Ne, jotka mm. Afrikasta tänne lähtevät hakemaan turvapaikkaa, ovat yleisesti kuulleet, että Suomessa ei mikään maksa mitään ja eläminen on ilmaista.

Totuus on kuitenkin se, ettei mikään ole ilmaista.